Ensimmäisen kerran Marrasmarkkinat järjestettiin jo 1950-luvulla. Vuosikymmenten saatossa Marrasmarkkinoista on muodostunut odotettu perinne, jolloin suunnataan Tapiolan koululle nauttimaan herkuista, monipuolisesta myyjäisvalikoimasta ja lähestyvän joulun tunnelmasta.
Markkinakahvilassa voi herkutella niin makeilla kuin suolaisillakin leivonnaisilla, ja tarjolla on tietenkin myös vegaanisia ja gluteenittomia vaihtoehtoja. Jos kahvilan herkuista ei vielä vatsa täyty, niin tarjolla on myös makkaraa, riisipuuroa, popcornia ja hattaraa…
Herkkumyynnistä löytyy myös kotiin viemisiksi muun muassa piparkakkutaloja, kuivakakkuja ja saaristolaisleipää. Markkinoilla myydään myös kransseja, käsitöitä, suursuosion saavuttanutta Tapiolan Yhteiskoulun tuen nimikkosinappia, joulukukkia sekä laadukkaita Desico-kynttilöitä, joita kannattaa tulla hakemaan kauempaakin. Lisäksi voit kokeilla onneasi arpajaisissa tai löytää sopivat luistimet luistinkirppikseltä.
Ja mikä olisikaan parempi paikka kuulla musiikkiesityksiä kuin musiikkiluokistaan tunnettu Tapiolan koulu? Oppilaiden bändit esiintyvät luokissa ja ruokalassa markkinoiden ajan.
Lämpimästi tervetuloa Marrasmarkkinoille – Koululla nähdään!